Sunnuntailisien leikkausta vastustaa enimmäkseen yleinen muutosvastarinta

Kansa nousee barrikadeille kun valtio aikoo leikata sunnuntailisiä ja poistaa kahden vapaapäivän palkat, sekä vähentää muita erityisesti pieniä palkansaajia ja naisia riistäviä etuisuuksia. Ensi alkuun ehdotukset saattavat vaikuttaa järkyttävän ylimitoitetuilta ja vain pientä kansanryhmää koskevilta. Kukaan tuskin erityisesti haluaa luopua omista eduistaan, mutta otetaan kuitenkin tarkasteluun sekä muutosten tosiasialliset vaikutukset, että niiden historiallinen konteksti.

Koska tilaa on vähän keskityn nyt vain ja ainoastaan sunnuntailisiin, joista nauttii palomiesten ja lähihoitajien lisäksi myös ihan tavalliset kaupan kassat ja tehdastyöläiset.

Sunnuntailisistä kuitenkaan ei nauti taksikuskit, käyttöliittymäsuunnittelijat tai yrittäjät.

Tämä asettakoon esille sen, miten ehdotettu muutos ei ole hyökkäys mitään ammattiryhmää kohtaan. Tai että on muitakin ihmisiä kuin yrittäjät, joita tämä ei koske. Paljon puhuttu ammatinvalintakysymys ei siis oikeastaan ole minkäänarvoinen argumentti. Yhteiskunta ei myöskään tule toimeen ilman mitään yllämainittua ammattiryhmää, joten usutus kärsimään ammatinvalintansa seurauksista on myös mauton.

Sunnuntailisien 25% leikkauksen vaikutukset ovat pieniä

Arkena työntekijä tienaa noin 8 tunnin työpäivästä 100% palkan. Sunnuntaista saa palkkaa 200% verran. Ehdotetun muutoksen jälkeen sunnuntaista saisi edelleen 175% palkkaa. Vaikka otsikot ja ensisäikähdys muuta sanoisikin, sunnuntaista edelleen saa palkkaa ja peräti enemmän kuin arkipäivistä. Ja koska 25% vähennys koskee nimenomaisesti sunnuntailisää, jää suunnitelluksi sunnuntain kokonaiseroksi vain 12,5%.

Ja tämäkin vain, jos ei koskaan työskentele muina päivinä kuin sunnuntaisin.

Kyseltyäni lähipiiriltäni ja muistellessani omaa kaupan alan työhistoriaani, olen siinä käsityksessä että vuorotyöläisellä 20 työpäivän kuukauteen osuu keskimäärin kolme sunnuntaita. Kertyvät prosenttimäärät menevät sattumoisin aika yksiin tyypilliseen kuukausipalkkaan, joten oikaisin mutkat vetämällä prosentit euroiksi.

sunnuntain korvaus (%) 100 175 200
3x sunnuntai 300 525 600
17x arkipäivä 1700 1700 1700
BRUTTO € 2 000 2 225 2 300
vero% 22,80 23,62 24,95
vero € 456 526 574
NETTO € 1 544 1 699 1 726

Kun muut 17 päivää otetaan mukaan, putoaa prosentuaalinen bruttoero noin kolmeen prosenttiin. Kun otetaan vielä huomioon veroprosentin muutokset on lopullinen nettoero vain 1,55 prosenttia.

Korostan, että yllä oleva laskelma ei ota huomioon iltalisiä, lauantaita tai ylipäätään ylitöitä. Mutta olen sitä mieltä, että näinkin suuren muutoksen ymmärtäminen alkaa pienemmistä suupaloista.

Mikäli taas koko kuukausipalkasta merkittävä osuus muodostuu erilaisista lisistä, kyseenalaistan tuntipalkka- ja lisäjärjestelmän käytön kokonaan. Ehkä kassoille, hoitajille ja palomiehille olisikin parempi kehittää ihan omat palkanlaskujärjestelmänsä ja romuttaa yleisavaimena toimiva 1800-luvun kankea käytäntö.

Sillä sieltähän se tulee. Wanhasta ajasta ja maailmasta.

Maaorjasta teollistuneen yhteiskunnan sivistykseen: kolmasosa työtä, kolmasosa lepoa ja kolmasosa yksityisaikaa

1800-luvun loppuvaiheilla alettiin pitää huonoa ideana sitä, että tehdastyöläiset viettivät töissä 16-tuntisia työpäiviä. Työväenliike alkoi ajaa 8-tuntista työpäivää, mikä Suomessa toteutui vihdoin vuonna 1917.

Päivän ja viikon tuntirajojen lisäksi viikkoon määrättiin (tuolloin) vähintään 30-tuntinen vapaajakso, joka määrättiin pidettäväksi sunnuntaisin. Mikäli tämä ei ollut mahdollista, vapaajakso voitiin pitää myös muuna päivänä, mutta mitään korvausta tälle vaihtokaupalle ei määrätty. Sen sijaan vuosien 1946 ja 1996 työaikalait määräävät kumpikin omin sanamuodoin tällaiseen tapaukseen sunnuntaille kaksinkertaisen palkan.

Tästä on huomattava kaksi seikkaa:

  1. Sunnuntain eriarvoisuuden sanelee uskonto ja jossain toisessa kulttuuriperimässä vapaapäivä olisi määritelty toisin. Etenkin vuoden 1996 työaikalaki nimenomaisesti määrittelee sunnuntain kirkolliseksi juhlapyhäksi. Mikään lakiteksteistä ei ota kantaa lauantaihin.
  2. Lainsäädäntö määrittelee sekä työajan että sunnuntaityöstä maksettavan lisän määrän.

Laki ja valtio on siis alusta asti ottanut osaa työnantajan ja työntekijän väliseen sopimiseen. Tämän vuoksi argumentti, jonka mukaan valtio ei voi puuttua palkkaneuvottelun sopimusvapauteen, on perätön.

Maallistuva ja ekumeeninen yhteiskunta tarvitsee neutraalin viitekehyksen

Kirkkopyhien osalta on myös syytä tarkastella nykykäytäntöä menneisyyden aikakapselina. Vuonna 1950 evankelisluterilaisten osuus oli vielä 95% väestöstä, mutta se on laskenut tasaisesti jokaisena vuonna. 2013 osuus oli enää 75 prosenttia.

Vaikka tuo on edelleen valtaosa, on aika kuitenkin ajanut monen kirkkopyhän ylitse. Sunnuntaisin kaupoista, apteekeista, postitoimistoista (eli R-Kioskeista ja Siwoista) ja pankeista suljettuna ovat enää pankit (paitsi verkkopankit), eikä sekään johdu kirkoista vaan pankkien järjestelmällisestä alasajosta.

Ainoa mieleeni tuleva järkevä syy sille, miksi sunnuntaita pitäisi kohdella eriarvoisena kuin vaikkapa tiistaita, on lasten koulupäivät. Silloinkin tulee huomata, että sunnuntailla ja lauantailla ei ole mitään eroa.

Muista kirkkopyhistä työaikasäädösten ulkopuolelle pitäisi jättää ainakin loppiainen. Tarjoan kahvit Turun Starbucksissa sille, joka googlettamatta tietää mitä loppiaisena juhlitaan. Ja keksi vielä sille, joka uskottavasti kertoo millaisia perinteitä tuohon kuninkaalliseen päivään perheessäsi kuuluu.

Se, että loppiaisesta ei saisi enää pyhäkorvausta, ei varsinaisesti tee siitä palkatonta vapaapäivää, vaan ihan normaalin työpäivän. Ellei työnantaja sitten jostain syystä halua toisin.

Se, mitä näillä säästöillä tavoitetaan, on puolestaan jo aivan toinen keskustelu. Uskon että tästä maasta löyty montakin muutakin asiaa, joita sorkkimalla voitaisiin parantaa yritysten kilpailukykyä.

Yhteenveto

Tulevat leikkaukset koskettavat omaa lähipiiriäni niin paljon, että koen olevani oikeutettu mutisemaan asiasta omia mielipiteitäni. Koen sen sitäpaitsi kaikkien oikeudeksi, sillä kaikista asioista pitäisi pystyä keskustelemaan faktojen kautta kyseenalaistaen kaikki vanhat rakenteet.

Monissa muissa maissa palkkausjärjestelmät ovat erilaisia, joten meillä käytössä oleva ei voi olla ainoa oikea vaihtoehto. Voisi esimerkiksi olla mahdollista, että lauantaista ja sunnuntaista saisi kummastakin 150% palkan ensimmäisestä tunnista lähtien. Voi olla että nykyinen järjestelmä on Suomeen paras mahdollinen, mutta sitäkään ei voi pitää muuttumattomana luonnonlakina.

Hallituksen esitystä pitää myös pitää pelkkänä pelinavauksena. Toteutuessaankin lainsäädäntö on pelkkä viitekehys, jonka puitteissa työnantaja ja työntekijä voivat edelleen sopia monista asioista melko vapaasti.

On myös huomattava maailman ja työmarkkinoiden muuttuminen. Tulevaisuudessa meillä on entistä enemmän pieniä, päällekkäisiäkin työsuhteita. Sen maailman siemeniä ollaan nyt valitsemassa.

Muutos kuitenkin tapahtuu ja kasvaa hitaasti.