#Nälkä

Taivas + helvetti on kirja suomalaisesta yrittäjyydestä ja vaikeuksien edessä taipumattomasta sisusta. Kirjaa jaetaan 1:1 ilmaiseksi korkeakoulusta valmistuneille kutakin suositushintaan myytyä nidettä kohti. Rohkaisuksi ja opastuksesi yrittäjäksi kasvamisen tiellä. Kirjan perusviestit ovat periksiantamattomuus, jumalaton työnteko ja päättäväisyys. Kirjasta on julkaistu jo kaksi osaa ja tiettävästi kolmas on jo tekeillä. Sivuilta löytyy novellimittaisia tarinoita menestyneiden yrittäjien matkalta. Kuiske kaikaa kirjan edellä ja sen jäljessä kulkee innostuksen vana.

Itse en kuitenkaan saanut kirjasta tätä blogikirjoitusta kummempaa irti. En osaa samaistua 16-vuotiaaseen joka agitoi vanhempansa ajamaan 200km suuntaansa ostamaan käytettyjä videopelejä, en liioin isoisään joka 30 vuotta sitten rakensi maailman parhaat tarkkuuskaiuttimet. Minulla ei ole ollut kunnianhimoa kumpaankaan, enkä neljänkympin kynnyksellä vieläkään tunnu tietävän mikä minusta tulee isona.

Ei silti, minunkin elämästäni saa mielenkintoisen kuuloisen novellimittaisen tarinan matkastani (todennäköisesti kaikista saa). Kuinka juuri nyt olen juuri siinä, mihin itseni juuri vuosi sitten visioin:

Irrottauduin tuulen ja tuiskun duunaripuuhista, keräsin yhden vuoden aikana ammattikorkeakoulusta melkein 100 opintopistettä ja sain itseni vakituiseen työsuhteeseen toimistotyöläiseksi. Opintopisteille ei ollut muuta tavoitetta kuin ”paljon”, mutta työsuhde oli myös mittari joka kertoo onnistuneeni.

Seuraavalle portaalle

Toteuttaakseni seuraavan vuoden vision, annoin itselleni kaksi tehtävää, joilla täytän kaikki kolme T+H-kirjan opettamaa perusviestiä. Ne kiteytyvät yhteen hashtagiin #nälkä.

Nälkä on myös kirjoitettu työpaikkani arvoihin yhdessä mm. räyhäkkyyden (minä taisin keksiä tuon), teräspallien ja vitutusluvan rinnalla.

Olen aina ollut äärimmäisen hyvä laatimaan listoja, ohjeita ja malleja. Olen myös himpun verran parempi unohtamaan ne. En tunnusta olevani suoranaisesti laiska, mutta usein asiat tuntuvat lutviutuvan paikoilleen ilman suuria ponnisteluja, johon ne pienetkin sitten pysähtyvät. Seuraa pysähtyneisyyden aika.

Nykyään uskon pieniin rutiineihin, joista ajan myötä tulee tapoja ja uusia käyttäytymismalleja, jotka muokkaavat tapaamme hahmottaa maailmaamme. #Nälkä on nykyään rutinoitunut tehtävälistani jokaiseen otsakkeeseen (ja se tehtävälista on oikeasti kynällä ja paperilla ruutuvihkoon kirjoitettu päivän tai viikon ajan otsakekokonaisuus, jonka laadin joko viikon alussa tai kun edellinen paperi on liian suttuinen). Varsinaisen tehtävän alle kirjoitan ensin tehtävän vähimmäistason. Millä pääsee niin sanotusti läpi. Näiden alle kirjoitan kaksi kysymystä otsikolla #nälkä:

  1. mitä voisin tehdä enemmän
  2. mitä tehtävästä/kohteesta puuttuu

Käytännöllisesti katsoen kysymykset ovat identtisiä, mutta kakkosessa on luova ulottuvuus. Se olettaa, että tehtävänannossa on unohdettu jotain. Lisäksi se etsii (yleensä liiketaloudellisia) lisämahdollisuuksia.

En enää läheskään aina määrittele tehtävän vähimmäistasoa. Mutta alussa se oli tärkeää, jotta ymmärtäisin kuinka paljon isompaan pystyn, ja johon huomaamattani saattaisin tyytyä.

#Nälkä-projektin tilaa tarkastellaan jouluna tai milloin sitten sattuukin taas hyvä itsereflektoinnin aika. Tämä on rutiini ja käyttäytymismalli, ei tavoite. Vielä kun keksin tähän konkreettisen, mutta yksinkertaisen mittarin tietääkseni olenko onnistunut.