Miksi lapsen tulisi harjoitella kamppailulajeja

Kirjoitus sai uutta pontta Facebookia ajoittain kiertävästä artikkelista. Ihan kaikkea ei saa koskaan uskoa purematta, joten minäkin otan käsittelyyn vain tärkeimmiksi katsomani puolet sen mukaan miten niitä itse ajattelen. Kaikki argumentit ei myöskään ihan jakaudu nätisti yhteen lokeroon vaan valuvat toistensa päälle limittäin. Kirjoitus on alunperin julkaistu Turku WT:n blogissa

1 Kamppailuharjoittelu aktivoi liikkumaan

Rehellisesti sanottuna tämä ei liity mitenkään kamppailulajeihin. Minkä tahansa liikuntaharrastuksen aloittaminen aktivoi liikkumaan. Kamppailulajin harjoittelu voi kuitenkin olla helppo keino liikkumisen aloittamiseen etenkin vanhemman kannalta katsottuna. Tunteja on yleensä 1-2 viikossa, eikä siihen päälle tule enää pelejä tai varainhankintaa. What you see is what you get.

Kilpalajeissakaan ei kilpailussa aleta käydä ennen kuin riittävä taitotaso ollaan saavutettu. Kilpailuissa käynti on silloinkin henkilökohtainen päätös, eikä vaikuta lapsen harjoittelun mielekkyyteen tai tatamiaikaan.

Kamppailulajien fyysinen liikevalikoima on ällistyttävän laaja, etenkin juniorien kohdalla. Harjoituksissa missä hypitään, lyödään, potkitaan, ryömitään, painitaan, kannetaan ja roikutaan käytetään kehon kaikkia lihaksia kaikkiin suuntiin ja niiden yhdistelmiin.

2 Kamppailuharjoittelu opettaa keskittymään ja olemaan paikallaan

Taaskaan tämä ei voi olla erityisesti kamppailulajien omaisuutta. Mutta on totta, että kamppailutunnin rakenne voimakkaasti rohkaisee tähän. Osaa sekä aloittaa että lopettaa. Liikkua ja olla paikoillaan.

Tähän dualismiin keskittyminen parantaa muutakin keskittymiskykyä. Kamppailulajien turvallinen harjoittelu edellyttää näiden taitojen harjaantumista. Jos kamppailutunnilla haahuillaan tai ei keskitytä riittävästi, tulee vahinkoja.

3 Kamppailuharjoittelussa oppii ottamaan fyysisiä ja henkisiä kolhuja

En varsinaisesti kannusta lyömään kiusaajaa takaisin, mutta joskus tuntuu että meidän koko kehonkuvamme vääristyy, jos emme opi koskettamaan toisiamme. Ja erityisesti opi tulemaan kosketetuksi. Koiranpennutkin oppivat leikin ja fyysisyyden rajat painimalla ja näykkimällä toisiaan.

Kamppailutunneilla tämä tapahtuu turvallisesti ja ohjatusti. Opimme sekä antamaan, että ottamaan vastaan oikean määrän kontaktia. Vastaanottamisessa opimme sen, ettemme mene pienistä rikki ja että on meidän vastuullamme kertoa milloin liika on liikaa. Otamme vastuuta itsestämme.

Myös henkiset kolhut kuuluvat kuvaan. Treeneissä tehdään asioita jotka eivät suju. Kaveri on joskus parempi, vahvempi tai yksinkertaisesti isompi. Silloinkin jatketaan yrittämistä. Keskitytään ehkä johonkin toiseen asiaan, mitä pystyy hallitsemaan.

Kamppailuharjoittelu on oppimista, ei tekemistä. Päivää jolloin ei olisi enää opittavaa, ei ole olemassa.

4 Kamppailuharjoittelussa itseluottamus kasvaa ja oppii kunnioittamaan itseään

Itseluottamus kasvaa kun onnistuu asiassa, jonka luuli epäonnistuvan. Kun taidot ja fysiikka kehittyy, oppii aina uusia asioita. Oppii niitä paremmin ja tarkemmin. Itseluottamus kouliintuu kun selviää tilanteista.

Itsensä kunnioittamisen yhteydessä oppii myös kunnioittamaan toisia. Ja luottamaan heihin.

Alkuperäisessä artikkelissa oli jotain muutakin hömppää, joka ei ihan luonnistu suomalaiseen maailmankuvaan.