Opettajan johdolla vai hänestä huolimatta

Lukeminen kannattaa
Image courtesy of David Castillo Dominici at FreeDigitalPhotos.net

Olen miettinyt lukemista ja vuorovaikutusta väylinä oppimiseen. Jo partion johtajakoulutuksessa opetettiin, kuinka unohdamme kuulemamme, muistamme kirjoittamamme mutta osaamme tekemämme. Se on taivahan tosi se. Kaikkia asioita ei voi lähteä oppimaan tekemällä, vaan on aloitettava alemmilta portailta. Sydäntautipotilaskin tietää tämän.

Toisaalta koko oppimisprosessin voi kääntää päälaelleen. Oppiminen alkaisikin ylhäältä ja loppuisi alaportaalle. Itseasiassa juuri näin kannattaa tehdä.

Lukeminen kannattaa aina - paitsi silloin kun kannattaisi tehdä jotain muuta

Kalevi Kantele on lukunopeuden ja varmaan myös lukutaidon lähettiläs. Hän kirjoitti vuonna 2000 kuinka lukiolaisten lukunopeus (ja siten lukutaito) on laskenut 25-30 prosenttia kahdessakymmenessä vuodessa. Olisi mielenkiintoista tietää missä ollaan nyt, kun noina vuosina Internetillä ei vielä juuri ole vaikutusta.

Vaikka ihmiset eivät lue kirjoja, he lukevat kyllä. Siitä pitävät huolen älypuhelimet, katumainokset ja tietysti televisio. Katsomalla tunnin tekstitettyä ohjelmaa päivässä, kerääntyy vuodessa noin 15 dekkarin verran luettavaa. Lukemisen muoto on muuttunut, virkkeet lyhentyneet ja todennäköisesti sanavarasto supistunut. Tietääkö kukaan, miten proosan tai asiatekstin keskimääräinen virkepituus on eri vuosikymmeninä kehittynyt?

Kanteleen mukaan lukeminen on ylivertainen tapa siirtää tietoa. 25 minuutin uutislähetyksessä sanotaan noin 2500 sanaa. Tavalliselta lukijalta menee siihen noin 14 minuuttia. Harjaantunut lukija pystyy siis käymään materiaalin läpi kaksi kertaa nopeammin. Kantele sanoo lukemisen olevan myös objektiivista, koska kirjoitetussa tekstissä ei ole mukana tunteita herättäviä elementtejä. Luonnollisesti tämä tarkoittaa yhtä lausetta tai sanaa, ei kokonaista kirjaa.

Toisaalta kuultu tai nähty puhe pitää sisällään huomattavasti enemmän informaatiota kuin pelkät sanat. Olkoonkin, että ne ovat osittain tunteita eikä faktuaalista tietoa.

Ärsykkeillä oppimaan - yksityiskohdat vs kokonaisuudet

Ei ole yllätys, että aivot työskentelevät parhaiten kun niiden vastaanottama ärsykemäärä on sopiva. Mikäli ärsykkeitä on liian paljon, aivot menevät tukkoon ja ajatukset alkavat harhailla. Mikäli ärsykkeitä on liian vähän, aivot sutivat ja ajatukset harvailevat taas. Kantele puhuu tästä lähinnä lukunopeuden osalta. Jos lukunopeus on liian hidas, prosessimuistiin mahtuu kerralla liian vähän sanoja eli ärsykkeitä. Vähän kuten liian hitaasti hanasta valutettu vesi katoaa viemäriin. Jos lukee liian nopeasti, prosessimuisti vuotaa lavuaarin reunojen yli.

Puntaroin ärsykkeiden määrää opetustilanteessa. Voiko puhuja yksinään antaa saman verran ärsykkeitä kuin puhuja powerpoint-esityksineen tai koko luokka yhteisellä interaktiolla? Yksinäinen puhuja voi voittaa puhuja+powerpointin mutta häviää luokan interaktiolle.

Voiko puhuja tarjota tietoa yhtä paljon kuin koko luokan interaktio? Todennäköisesti ei. Mutta se ei ehkä ole oikeaa tietoa, juuri sitä tietoa mitä juuri sillä hetkellä halutaan saada.

Jos powerpoint (tai luentomoniste) parantaa sekä ärsykkeiden että tiedon määrää, parantaako se oppimista?

Infoa niskaan
Image courtesy of jscreationzs at FreeDigitalPhotos.net

Lapsen aivot eivät ole valmiita käsittelemään asiota abstraktisesti. Se osuus avoista kehittyy vasta 10-12 vuoden iässä. Lapsen oppiminen tapahtuu yksityiskohdista kokonaisuuteen. Aikuisen aivojen erittäin harjaantunut abstraktio-osa yhdistettynä laajaan kokemukseen ja skeemoihin vaatii oppimiselta päinvastaista suuntaa: kokonaisuuksista yksityiskohtiin.

Lapsi oppii omenan olevan punainen, mandariinin oranssi, banaanin keltainen, appelsiinin oranssi, kiwin ruskea ja greipin keltainen. Aikuinen oppii sitrushedelmiin kuuluvan mandariinin, appelsiinin ja greipin, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän oransseja.

En tiedä minkä ikäkauden aikana taite tapahtuu. Oletan että se tapahtuu ensin aivojen ja sitten skeemojen kautta. Lukio- ja AMK-ikäiset opiskelijat siis oppivat todennäköisesti molemmilla metodeilla ristiin. Onkin haaste löytää oikea metodi oikealle oppilaalle oikean asiayhteyden (esim oppiaineen) kohdalla. Aikuiskoulutuksessa tällaista haastetta ei ole, vaan oppiminen tulisi lähtökohtaisesti aloittaa kokonaisuuksista.

Resurssiallokointi, tavoiteasetanta, omavastuullisuus ja kokonaiskuva - vai infoa niskaan

Kokonaisuuksien kautta aloittaminen sopii vähentyneihin kontakti- eli lähitunteihin. Jos opettaja tarjoaa opiskelijoille ensin kokonaisuuden, nämä voivat sitten yksinään (tai yhdessä) harjaannuttaa tietämystä yksityiskohdista. Vähillä kontaktimäärillä opettajalle ei yksinkertaisesti ole mahdollista välittää kaikkia yksityiskohtia tunneilla. Jos opiskelijan pitäisi ensin itse etsiä yksityiskohdat ja myöhemmin ymmärtää kokonaisuus, ollaan taas pisteessä jossa koko koulun olemassaolo on täysin turha.

Meillä oli kolmen opintopisteen eli 81 työtunnin makrotalouden kokonaisuus, joista kolmella kontaktikerralla käytiin läpi yksityiskohtia 9 tuntia. Loput 72 tuntia jäi siis opiskelijan oman aktiivisuuden varaan. Suuremmaksi osaksi kontaktituntien jälkeiseen aikaan.

Kurssisuunnitelmassa on laadittu tavoitteita täsmällisten asiakokonaisuuksien ymmärtämisestä. Kontaktituntien päälle meille oli annettu 15 tehtävää, joiden vastaukseksi riitti muutama virke tai kappale, sekä kolmen sivun raportti. Käytettyäni noihin aikaa kymmenen tuntia, olen todennäköisesti oppinut jokaisesta tavoitteissa määritellystä asiakokonaisuudesta yksityiskohdan, mutta en ymmärtänyt kokonaisuuden olemassaoloa.

No mikset sitten käyttänyt puuttuvia 60 tuntia aiheen opiskeluun, kysytään. Minäkin kysyin. No kun ei tarvi. Ei ole työkaluja. Ei ottimia eikä opin todentajaa tai validoijaa.

Se, mitä meidän olisi pitänyt tehdä, olisi ollut jakaa resurssit (eli aika) eri osakokonaisuuksille. Meidän olisi pitänyt tehdä tehtäviä kontaktituntien välillä ja keskustella niistä tunneilla. Sehän kuulostaa ihan itsestäänselvältä näin erikseen sanottaessa, mutta toteutuu varsin harvoin.

Ylläolevan kaltaista budjetointia ja tavoiteasetantaa työelämässäkin tehdään. Ei asiantuntija- tai esimiestehtävässä oleva työntekijä voi tehdä töitä kuin kaivaisi tunnelia x tuntia ja ilmestyisi sitten pinnalle katsomaan onko jo perillä. Sellaisia töitä varten on keksitty koneita ja nykyaikaiselta työntekijältä odotetaan ihan muita taitoja.

Viimeinen kysymys on, opiskelemmeko me opettajan johdolla vai hänestä huolimatta?

Mikä on korkeakoulun vähentyneiden kontaktituntien päätehtävä?

OID_lecturen julkinen salaisuus, että olen aikuisopiskelija Turun Ammattikorkeakoulun liiketalouden linjalla. Turku AMK muuttui hiljattain osakeyhtiöksi ja siihen päälle aloitettiin YT-neuvottelu. Eväät ovat yksinkertaistaen sanottuna levällään. Kontaktitunteja vähennetään ja opiskelun painotusta siirretään yhä enemmän itsenäiseen työntekoon. Teoriassa se on ihan oikein, kun eihän ihmisen päälle enää 2000-luvulla voida kaataa tietoa kuin jääpaloja ALS-haasteessa.

Nykyaikana kun ihmiset tietävät yhä enemmän yhä kapeammasta alasta ja loppukin tieto on muutaman hiirenklikkauksen päässä, on koululaitosten pakko ihmetellä mihin heitä oikein tarvitaan. Kun kontaktituntien määrä lähestyy 10% opintopisteiden laskennallisesta tuntimäärästä, aletaan olla hyvin heikoilla jäillä. Miksi opiskelija haluaisi istua niillä lopuillakaan tunneilla, jos materiaalin kuitenkin opettaa itse itselleen kirjoista lukemalla? Kontaktitunneilta ja luennoilta on pakko saada jotain lisäarvoa, koska eihän sillä tutkinnolla mitään tee. Opiskelijamääriä on kasvatettu ja nyt niitä supistetaan hitaammin, kuin ikäluokat pienenevät. Yhteiskunnassa on liikaa tutkinnollisia ihmisiä. Siksi yritykset palkkaavat hyviä tyyppejä (tm), ei tutkintoja.

Etenkin aikuisopiskelijaryhmän suurin rikkaus on sen heterogeenisuus. Mukana on miehiä ja naisia, 20-vuotiaita ja 50-vuotiaita, työttömiä, duunareita, pätkätyöläisiä ja menestyneitä konttorirottia useammalta toimialalta. Opiskelijoilla on suuri mahdollisuus oppia toinen toisiltaan eri toimialojen substanssia ja toimintatapoja. Sekä tietysti luoda kontakteja. Eikö sitten olisi vain parempi koota tällainen omaehtoinen lukupiiri, joka keskustelisi lukemisestaan ja kehittäisi yhdessä osaamistaan? Ainakin se toimii esimerkiksi digitalisteilla, kun mukana on jo valmiiksi riittävästi osaamista.

Kuka on ammattikorkeakoulun asiakas?

Opiskelija luonnollisesti olettaa olevansa asiakas. Mutta voiko olla asiakas, jos ei maksa palvelusta? Yhteiskunta maksaa palvelusta, opiskelija saa tutkinnon, paikalliset yritykset toivottavasti osaavaa työvoimaa. Jos opiskelija ei saa rahaakaan tarjoamalla puuttuvia luentojaan, onko kauhean väärin olettaa opiskelijan olevan pelkkä tuote ja yhteiskunta asiakas? Jos opiskelija on tuote, mikä on opettajan tehtävä? Opettaja on pelkkä teknikko, joka rasvaa ja huoltaa koneiston hammasrattaita.

Mutta eihän sen tarvitse olla niin.

Viestintää ja opiskelun johtamista

Viimeistään nyt opettaja tulisi lakata näkemästä oppilasta täyttävänä opettajana. Tämä tulisi myös opiskelijoiden itsensä ymmärtää, etenkin niiden jotka saapuvat korkeakouluun suoraan lukiosta. Oppilas ei ole astia joka täytetään, vaan lamppu joka sytytetään. Syttyessään oppilaasta tulee opiskelija.

Opettaja ei ole opiskelijan työnjohtaja, vaan työn johtaja. Ei ole uusi ajatus sanoa, että opettajan tulisi antaa opiskelijalle tehtävä ja sille reunaehdot. Mutta on hieman tuoreempi näkemys sanoa opettajan mahdollistavan opiskelun, poistavan esteet, rakentavan sille edellytykset, tarjoavan työkalut ja tukevan opiskelijaa. Sanalla sanoen johtavan opiskelijaa samoin, kuin nykyaikainen esimies johtaa alaisiaan.

Kun tehdään yhteistyöprojekteja yritysten kanssa, opettajan tulisi olla mukana. Ei ohjaajana vaan pääluottamusmiehenä. Hänen tulisi aina ja viimeiseen asti olla opiskelijoidensa puolella. Tietää kaikesta kaikki ja ajaa opiskelijoidensa etua. Ei luottamusmiehen asema ole kasa häneen sijoitettua luottamusta. Luottamusmiehen asema on viljellä luottamusta.

Samoin kuin alaisen vastuuseen kuuluu työn tekeminen, opiskelijan vastuulle kuuluu oppiminen ja opiskelu. Mutta hän tarvitsee siihen johtajan, moderaattorin tai mentorin. Jos se poistetaan, olisi opiskelijan ihan sama jäädä kotiin lukemaan kirjojaan. Jotta luennoista on hyötyä, ne pitää tuotteistaa. Luennoitsijan on oltava innostunut aiheestaan ja tunnettava havaintomateriaalinsa täydellisesti. Hänen on suunniteltava siitä ja tunnistaan ainutkertainen versio kulloisenkin yleisön mukaan lähes jokaisen sanan ja ottamansa askeleen tarkkuudella. Hänen on levitettävä opiskelijoiden eteen niin terävää viestintää, ettei väärinymmärryksen mahdollisuuksia jää

Tappava on se opettaja, joka saapuu myöhässä, mutisee ja huokaillen selaa powerpoint-slaidejaan tai sähköpostiaan, eikä ole hiljaa silloin kun olisi aika vuorovaikutukselle. Ylipäätään pitää miettiä onko Powerpoint oikea työkalu tilanteeseen, tai pitääkö siinä olla enemmän tekstiä vai kuvia.

Ja kun ne kontaktitunnit vähenevät murto-osaan aiemmasta, ei opetustilanteen tehtävä voi enää olla informaation antaminen.

Opetustilanteen tärkein tehtävä on innostus.

KHO:n päätös määräsi kamppailukoululle alennetun alv-kannan

ID-100243367Liikuntayritykset eivät Suomessa viime vuosiin asti ole olleet kovinkaan suuri bisnes. Kamppailuopettaminen vielä vähemmän. Jopa siinä määrin, että verotoimistosta ei ole saanut kovin yksityiskohtaisia ohjeita siitä, lasketaanko kamppailuopetus alemman verokannan mahdollistavaksi liikuntatoiminnaksi. Vastaus on riippunut virkailijasta ja yleensä käsketty kantaa vero täysimääräisenä. Varmuuden vuoksi, kuten kunnon tuoliaan suojelevan virkamiehen kuuluukin.

Nyt onneksi asiaan on saatu päätös korkeimmasta hallinto-oikeudesta johon Verohallinnon Uudenmaan yritysverotoimiston päätös syksyltä 2012 vihdoin päätyi. Helsinkiläinen ohjelmistossaan brassijutsua opettava osakeyhtiö lakimiehineen (tietääkö kukaan nimiä?) on tehnyt suuren palveluksen koko suomalaiselle kamppailurintamalle. Osu!

Korkein hallinto-oikeus viittasi 3.11. 2014 päivätyssä päätöksessään kamppailulajien harjoittelun ja opetustilanteen yhtenäisyyden vatsatanssin kanssa. KHO viittasi myös arvonlisäverolain hallituksen esityksen (HE 283/1994 vp) perusteluihin, jossa nimenomaisesti haluttiin käyttää sanamuotoa, joka ei edellytä varsinaista käyttöoikeutta tiettyyn tilaan. Päätösten ongelmana on ollut nimenomaan harjoitustilanteen opetuksen ja itsenäisen harjoittelun keskinäinen suhde.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös löytyy osoitteesta http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1414742763633.html

Tämä alv-ratkaisu saattaa myös vähentää osakeyhtiöiden ja yhdisysten bulvaaneja, joita nyt on tarvittu kunnallisten tilavuokra-avustusten saamiseen. Jatkossa yritys saa alv-edun vain laskuttaessaan itse harjoittelijaa eikä palveluna yhdistystä. Yrityksen alennetun verokannan alv-etu on paljon suurempi kuin kunnan maksama vuokra-avustus.

Ehkä nyt saamme entistä ammattimaisemmin pyöriviä kamppailutaloja Suomeen.

Markkinoinnin muutoksia esiteollisesta ajasta nykyaikaan

Olen vuoden aikana lukenut kirjoja tai kuunnellut puhe-esityksiä, joissa maailman ja erityisesti markkinoinnin muuttumista on kuvattu aikajanalla. Yritin jäsennellä niistä itselleni jonkinlaisen kokonaiskuvan ja valitsin jokaisesta aihealueesta kolme kehityshyppäystä (esi)teollistuneen yhteiskunnan alusta tähän päivään. Joissakin yhteen hyppäykseen kuuluu selkeästi useampi porras, paikoin portaita on yksinkertaisesti skipattu. Kukin neliö kuitenkin osuu hämmästyttävän samalle ajanjaksolle.

Maailman muuttuminen
Markkinoinnin painopisteet teollistuneesta yhteiskunnasta tähän päivään.

Read more